Ei Teillä mitään kohteliaisuutta ole, huomaavaisuutta noteerata jos joku liittyy blogin jäseneksi ?
Minä en viikkorytmiin oppilaaksi kuitenkaan ala, ja olisin liittynyt enempiinkin blogeihin, mutta vain Jyväskylän srk:lla on blogi.
Olin viime kesävä J:kylässä. Yliopistorakennus on hieno. Leirintäaluetta ei kaupungissa tai tulin sellaisen ohi, ja jouduin valvomaan koko yön ja olin nukahtaa aamuyöstä polkimille.
Kuvia matkalta; http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/kuvia3
Minulla on yleishyödyllistä sivuillani alaan liittyvää.
Matkakuvistani näkyy yövalvojainen Jyväskylässä, kun kaupunki ei huolehdi camping matkailusta.
Tiedustelin viime talvena tasan tusinan kerran josko Kallioniemen 10 hehtaarin alueella mahtuisi pieni yhden hengen teltta, mutta en saanut vastausta. Tarpeina oli kylmä vesi, telttapaikka, ulkovessa ja aamu-uinti järvessä.
Ev.lut kirkkojen maille pääsee tavallisesti pyynnöstä. Hehtaarien alueet heilläkin sallii hyvää tahtoa lyhyeen majoitukseen, mutta Kallioniemen 10 hehtaaria ei riitä eikä piisaa sellaiseen tilapäiseen 1-2 vierailuun.
Mukavaa että joku seurakunta pitää blogia. Usein seurakunnissa vieras onnistuu käymään niin ettei kukaan hoksaa edes tervehtiä.
Olisiko suhdetoiminta-asioita tilapäisen telttailun suhteen syytä tarkistaa ? Jokamiesoikeudet sallii lyhytaikaisen telttailun jokamiesoikeusillakin, maasta irti olevan keittimen käytön, sekä vesien käytön, mutta ei sentään kenenkään yksityiselle piha-alueelle leiriytymistä.
Jaoin joskus 150 000 Raamattuopiston mainoskorttia, ja niistä tuli satoja oppilaita aikoinaan. Ansiota ei tietenkään saa sellaiellakaan. Kotisivuillani on vierailijalla tarjolla erilaisia hengellisiä palveluita ja serviceä.
Piti mennä pyörällä Jyväskylän ohi ja valvoa y, majapaikka Kallioniemestä ei onnistunut tusinasta tiedustelusta huolimatta, ei suvaittu vastata mitään.
Hei Jari, tervetuloa! Tämä blogi on seurustelun puolesta hiljainen, täälä lähinnä vain jaetaan Sydämeen kaiverrettu -haasteen tekstejä.
Kallioniemen asioista en osaa sanoa, se on talvella tyhjillään. Soittamalla Tampereelle Adventtikirkon toimistoon, (03) 3611111 saat tietoa Kallioniemestä ja yhteyden siitä vastaaviin ihmisiin. Tuskinpa niillä mitään pientä telttailua vastaa on, luulisin.
Hei !
VastaaPoistaEi Teillä mitään kohteliaisuutta ole, huomaavaisuutta noteerata jos joku liittyy blogin jäseneksi ?
Minä en viikkorytmiin oppilaaksi kuitenkaan ala, ja olisin liittynyt enempiinkin blogeihin, mutta vain Jyväskylän srk:lla on blogi.
Olin viime kesävä J:kylässä. Yliopistorakennus on hieno. Leirintäaluetta ei kaupungissa tai tulin sellaisen ohi, ja jouduin valvomaan koko yön ja olin nukahtaa aamuyöstä polkimille.
Kuvia matkalta; http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/kuvia3
Minulla on yleishyödyllistä sivuillani alaan liittyvää.
Toivon blogilaisia jäseniksi, tai Google ryhmään.
Jumalan siunausta
jari laurila
Lisäys edelliseen kommenttiini;
VastaaPoistaMatkakuvistani näkyy yövalvojainen Jyväskylässä, kun kaupunki ei huolehdi camping matkailusta.
Tiedustelin viime talvena tasan tusinan kerran josko Kallioniemen 10 hehtaarin alueella mahtuisi pieni yhden hengen teltta, mutta en saanut vastausta.
Tarpeina oli kylmä vesi, telttapaikka, ulkovessa ja aamu-uinti järvessä.
Ev.lut kirkkojen maille pääsee tavallisesti pyynnöstä. Hehtaarien alueet heilläkin sallii hyvää tahtoa lyhyeen majoitukseen, mutta Kallioniemen 10 hehtaaria ei riitä eikä piisaa sellaiseen tilapäiseen 1-2 vierailuun.
Mukavaa että joku seurakunta pitää blogia.
Usein seurakunnissa vieras onnistuu käymään niin ettei kukaan hoksaa edes tervehtiä.
http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/kuvia3
Olisiko suhdetoiminta-asioita tilapäisen telttailun suhteen syytä tarkistaa ?
Jokamiesoikeudet sallii lyhytaikaisen telttailun jokamiesoikeusillakin, maasta irti olevan keittimen käytön, sekä vesien käytön, mutta ei sentään kenenkään yksityiselle piha-alueelle leiriytymistä.
Jaoin joskus 150 000 Raamattuopiston mainoskorttia, ja niistä tuli satoja oppilaita aikoinaan. Ansiota ei tietenkään saa sellaiellakaan. Kotisivuillani on vierailijalla tarjolla erilaisia hengellisiä palveluita ja serviceä.
Piti mennä pyörällä Jyväskylän ohi ja valvoa y, majapaikka Kallioniemestä ei onnistunut tusinasta tiedustelusta huolimatta, ei suvaittu vastata mitään.
Jumalan siunausta
jari laurila
Hei Jari, tervetuloa! Tämä blogi on seurustelun puolesta hiljainen, täälä lähinnä vain jaetaan Sydämeen kaiverrettu -haasteen tekstejä.
VastaaPoistaKallioniemen asioista en osaa sanoa, se on talvella tyhjillään. Soittamalla Tampereelle Adventtikirkon toimistoon, (03) 3611111 saat tietoa Kallioniemestä ja yhteyden siitä vastaaviin ihmisiin. Tuskinpa niillä mitään pientä telttailua vastaa on, luulisin.
Tervetuloa käymään Jkl kirkolla kun ohi kuljet!
Jumalan siunausta